Uutiset

LAS spring 2012 is coming up!

Spring 2012 LAS will happen on the weekend of...

Lue lisää...

 

Mikä ihmeen AIESEC?

AIESEC on maailman suurin opiskelijajohtoinen järjestö, jossa on mukana yli 107 maata, 1700 yliopistoa ja 60 000 jäsentä. Jyväskylän yliopistolla olemme toimineet jo vuodesta 1969. Tarkoituksemme on tarjota korkeakouluopiskelijoille kansainvälinen areena, jossa nuoret ihmiset voivat kokeilla taitojaan käytännössä ja kehittää itseään.

Tätä pyrkimystä tuetaan järjestämällä kansallisia ja kansainvälisiä seminaareja sekä erilaisia paikallisen tason tapahtumia. Lisäksi tarjoamme jäsenillemme kansainvälisiä työharjoittelumahdollisuuksia Work Abroad -ohjelmamme kautta. Tavoitteenamme on toimia tulevaisuuden johtajien verkostona ja lisätä kansainvälistä vuorovaikutusta ja yhteisymmärrystä.

Toiminnallaan AIESEC Jyväskylä on auttanut keskisuomalaisia yrityksiä ja yhteisöjä kansainvälistymään jo 40 vuoden ajan. Työtä arvostetaan laajalti: useat tunnetut johtohenkilöt paikallisista yrityksistä, korkeakouluista sekä kaupungilta ovat avoimesti ilmaisseet tukensa toiminnallemme.

 


Kansainvälisenä järjestönä toimintamme on pitkälti englanninkielistä. Katsothan siis myös laajemmat ja tiiviimmin päivitetyt englanninkieliset sivumme.


Missasitko infotapahtumamme? Ei hätää.

Ota meihin yhteyttä ja sovi tapaaminen.


 

Facebookissa:
AIESEC Jyväskylä ry
AIESEC Jyväskylä Alumni